Turun Vasemmistoliitto esittää, että Turun kaupunki tekee päätöksen humaanitarisen avun antamisesta Gazan siviileille. Sunnuntaina voimaan tulleessa tulitaukosopimuksessa osapuolet ovat sopineet mm. avustuskuljetusten lisäämisestä Gazaan, mikä helpottaa avun saamista perille. Summa voisi olla samassa suuruusluokassa kuin Turun kaupungin Ukrainalle osoittama 150 000 euron avustus keväältä 2022.
Tarve on kova: reilun vuoden aikana Gazassa on kuollut yli 46 000 ihmistä; yli 110 000 ihmistä on haavoittunut, 90 % väestöstä on joutunut kodittomaksi; terveydenhuoltojärjestelmä on tuhottu; lääkkeistä, ruuasta, juomakelpoisesta vedestä, sähköstä ja polttoaineesta on huutava pula. 660 000 kouluikäistä lasta ei ole päässyt osallistumaan opetukseen yli vuoteen. Lapsia ja vanhuksia on menehtynyt ravinnonpuutteeseen.
“Turku on toiminut aktiivisesti ukrainalaisten tukena ja kansainvälisen oikeuden puolesta Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen”, toteaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen. “Siitä sopisi ottaa mallia myös palestiinalaisten kohdalla. Hauraan tulitauon tueksi tarvitaan sanojen lisäksi konkreettisia tekoja, jotka voivat toimia esimerkkinä muillekin kunnille ja kaupungeille”, hän jatkaa.
Suomen valtio tukee Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n humanitaarista avustustyötä Gazassa. Syksyllä 2024 Helsingin kaupunki päätti kohdentaa Gazaan 350 000 euroa humanitaarista apua Punaisen Ristin, Unicefin, Pelastakaa Lapset ry:n sekä Lääkärit ilman rajoja ry:n kautta.
Turun Vasemmistoliitto esittää lisäksi, että Turun kaupungin julkisten hankintojen kriteereitä muokataan siten, ettei hankintoja voida tehdä tahoilta, jotka rikkovat ihmisoikeuksia tai kansainvälistä lakia.