Kiertotalous on ujuttautunut mieliin ja puheisiin. Huoli ympäristön ja ilmaston tulevaisuudesta, mutta myös uudet liiketoiminnalliset mahdollisuudet ovat saaneet monet tahot tarkastelemaan ja kehittämään toimintaansa. Kiertotaloudesta haetaan ympäristöhyötyjen lisäksi uutta työtä, verotuloja ja hyvinvointia. Tämän vuoksi yritysten lisäksi myös kaupungit ovat alkaneet luoda perusedellytyksiä siirtymiselle lineaarisesta ”ota-käytä-hävitä”-talousmallista kohti mallia, jossa kerran kerättyjä luonnonvaroja pyritään hyödyntämään mahdollisimman pitkään ja käyttämään kerta toisensa jälkeen uudelleen. Kaupunkien roolin merkittävyyttä toimissa lisää se, että ne vastaavat esimerkiksi koulutukseen, jätehuoltoon, kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvistä toiminnoista.
Kiertotalouden hyödyt näyttävät toteutuvan vain laaja-alaisella yhteistyöllä. Onneksi Turulla on poikkeukselliset mahdollisuudet jakaa tietoa ja luoda edellytyksiä hedelmällisten kiertotalousverkostojen syntymiselle, sillä kaupunki yhdistää luonnollisesti keskenään asukkaita, kouluja, yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita.
Käytännössä toimiva yhteistyö vaatii luottamuksen rakentamista ja päättäjiltä yksinkertaisesti tahtoa toimia johdonmukaisesti ja ilmastoystävällisesti. Tärkeää olisi tukea kiertotalousinvestointien syntymistä, panostaa toimivaan koulutukseen, osallistua projekteihin ja helpottaa kierrättämistä. Lisäksi itse kiertotalous voidaan pitää vahvasti osana kaupungin omaa strategiaa ja toimintaa.
Vaikka suuret panostukset kiertotalouden investointeihin kiihdyttävät koko ekosysteemin toimintaa, saattavat vähemmälle huomiolle jäädä pienemmät toimijat, jotka tekevät kuitenkin korvaamatonta työtä kiertotalouden parissa. Tämän vuoksi esimerkiksi mikroyrittäjien tukeminen neuvontapalveluilla, kohtuuhintaisilla työtiloilla ja verkostoitumismahdollisuuksilla vauhdittaa myös kiertotalousekosysteemien muodostumista.
Uuteen ilmasto- ja ympäristöystävällisempään talousmalliin siirtymisen esteet ja hidasteet ovat tietenkin niin suuria ja monimutkaisia, ettei niitä mikään toimija voi yksin ratkaista. On kuitenkin selvää, että meidän poliittiset päättäjämme ja puolueet voivat halutessaan helpottaa kiertotalouteen siirtymistä. Kevään vaaleissa tämä kannattaa äänestäjänkin pitää mielessään.
Joel Törrönen
vestonomi YAMK, muotoilija AMK
kuntavaaliehdokas (Vas.)
Turku